markku lappalainen 4

 

                                            

Hyvä asiakas,

Mennyt syksy oli poikkeuksellisen pitkä ja lämmin ilman lumitöitä, kuitenkin näin joulukuun alkupuolella ensimmäiset auraukset on jo päästy tekemään ja aurauskalusto testattu. Talvi vaan ei mene tavoitta, ja tänäkin talvena saadaan lunta aurata varmaan riittämiin. Poikkeuksena viime talveen, hiekoitus on ollut käynnissä jo useita viikkoja ja saattaakin olla, että talvesta tulee hyvin monipuolinen tienhoitotalvi aina aurauksista runsaisiin hiekotuksiin ja kevään harjauksiin saakka.

Näin syystalvesta on hyvä varautua vielä talven aurauksiin ja hiekoituksiin. Uudistetusta tuotannosta pystymme toimittamaan lähes kaikkia tuotteita noin 5 viikon toimitusajalla. Uusi tuotanto koostuu tuotantotiimeistä, joiden toiminta lähtee vahvistetusta asiakastilauksesta siten että tiimit pitävät materiaalin tilaamisen, hitsauksen ja maalauksen aikataulun niin, että tuote voidaan koota ja testata ja lähettää sovitussa aikataulussa. Järjestelmän hyvä puoli on se, että voimme pysyä asiakkaalle luvatussa aikataulussa, mutta valitettavasti ns. ”kiireelliset tilaukset” eivät enää mahdu jo vahvistettuun tuotanto-ohjelmaan. Myyjämme saavat joka maanantai tiedon vapaasta tuotantoviikosta, jolloin jo kaupantekohetkellä tiedetään, milloin tuote on saatavissa.

Riittävä tuotetieto on tarpeellinen tehtäessä hankintapäätöksiä. Näyttelyiden, suorapostitusten ja internetin lisäksi olemme uudistaneet koko tuoteluettelomme, jossa on kattavasti esillä koko tuotevalikoimamme. Luettelosta selviää kaikkien tuotteidemme kokoluokat painot ym. Samoin luetteloon on kirjattu vakiovarusteet tuotteittain ja yleisimmät lisävarusteet kuten myös saatavilla olevat aurojen terävaihtoehdot kuvin esitettynä. Esitteitä on saatavissa kaikissa Valtran pisteissä kautta maan.

Menneen syksyn aikana teimme paljon koeajoja koukkuperävaunuilla erilaisissa tehtävissä, samoin koeajoimme uutta järeää tielanaa eri puolilla maata. Tällä hetkellä meillä on erä koeajossa olleita perävaunuja ja muutamia lanoja, jotka halutaan myydä kovilla tilinpäätöstarjouksilla ennen vuoden vaihdetta. Hyvä asiakkaamme, ota yhteyttä lähimpään Valtran pisteeseen ja kysy tilinpäätöstarjousta tuotteistamme. Myyntipisteissämme on myös heti toimitukseen auroja, hiekoittimia sekä harjoja!

Toivotan kaikille hyvää alkanutta talvea ja menestystä FMG tuotteiden kanssa!

 

Markku Lappalainen
Toimitusjohtaja
FMG, Iisalmi



kuva

 

etsi_myyja

Ajankohtaista

TALVITIEPÄIVÄT 14.-16-2.
Perinteiset talvitiepäivät järjesteään 15.-16.2.2012. Tampereella Messu- ja Urheilukeskuksessa. Valtran osastolla esittelyssä FMG
KONEPÄIVÄT KUOPIOSSA 23.2.
Valtra Kuopio järjestää konepäivät 23.2. klo 9 alkaen. Tule katsomaan kevään polanne- ja harjauskalustoa ja kysy päivän
RYSKYMARKKINAT YLIVIESKASSA 24.2.
Perinteiset Ryskymarkkinat järjestetään Ylivieskassa 24.2. alkaen klo 9. Valtran pisteessä osoitteessa Ruutinhaantie 11 on